AbstractsBiology & Animal Science

Laskevien levikkien ja yleisön heikentyvän luottamuksen kanssa kamppailevan päivälehtijournalismin on sanottu olevan kriisissä. Myös kulttuurijournalismia ja taidekritiikkiä koskeva muutos- ja kriisipuhe on voimistunut viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Puhe kriitikon ja kritiikin kuolemasta sekä kulttuuriosastojen alasajosta ei kuitenkaan täysin vastaa todellisuutta, selviää väitöstutkimuksesta, joka käsittelee suomalaisten sanomalehtien kulttuuriosastojen muutosta vuosina 1978–2008. Tutkimuksen perustana oli viisi artikkelia, jotka tarkastelevat kulttuurijournalismin sisältöjen ja ammatillisen kulttuurin muutosta. Sanomalehtien kulttuuriosastojen sisällönanalyysien tehtävänä oli selvittää, onko kulttuurin ja arvosteluiden volyymi todella kutistunut ja kulttuurijournalismin tekijöiden esteettinen tietoisuus vähentynyt, kuten kriisipuheessa väitetään. Aineistoon sisältyivät Aamulehden, Helsingin Sanomien, Kalevan, Savon Sanomien ja Turun Sanomien kulttuurisivut. Kulttuurijournalismin ammatillisen kulttuurin arvojen ja niiden muutosten tutkimisessa hyödynnettiin lisäksi kulttuurijournalismin tekijöiden teemahaastatteluita sekä organisaatiokulttuurin ja yksittäisten tekstien analyysia. Tutkimuksessa vahvistui, että kulttuurijournalismin perinteinen korkeakulttuurinen aihevalikoima on täydentynyt populaarikulttuurisilla aiheilla ja kulttuuriosastojen kulttuurikäsitys siten muuttunut avoimemmaksi. Kulttuuriosastojen juttujen keskimääräinen pituus on lyhentynyt, ja jutuista eniten on lyhentynyt arvosteluiden keskipituus. Myös arvosteluiden suhteellinen osuus julkaistuista sisällöistä on hieman vähentynyt. Arvosteluiden tuotantoa on alettu ulkoistaa sanomalehtien organisaatioissa samaan aikaan kun kulttuuriosastoissa on otettu enemmän vastuuta omasta uutistuotannosta. Tällä tavoin kulttuuriosastot ovat lähentyneet sanomalehtien muita uutisosastoja ja menettäneet niille tyypillistä itsenäisyyttä. Tutkimuksen perusteella voidaan siten sanoa, että kulttuuri on vakiinnuttanut osansa journalismin uutiskoneistoa, ja kulttuuriosastojen kulttuurijournalismia pidetään yhä enemmän osana journalismia kuin taideviestintää. Kun kulttuurijournalismin kulttuurikäsitys ja ilmaisutavat ovat monipuolistuneet, siitä on tullut yhä laajempien yleisöjen journalismia. Kulttuurijournalismiin sisältyy kuitenkin paljon sisäisiä jännitteitä, jotka ruokkivat puhetta kriisistä, kuten esimerkiksi jännite elitismin ja populismin tai nopean ja hitaan tiedonvälityksen välillä. Kriisipuhe on kuitenkin pikemminkin olennainen kulttuurijournalismia elinvoimaisena ylläpitävä voima kuin merkki varsinaisesta kriisistä. Kulttuurijournalismille leimallista ja myös sen tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa on se, että sen tekijät edustavat kahta eri ammatillista osakulttuuria. Nämä osakulttuurit tulkitsevat journalismin periaatteita eri tavoin ja edustavat siten jopa keskenään ristiriitaisia arvoja. Niin sanotun journalistisen paradigman edustajat ovat ammatti-identiteetiltään ensisijaisesti journalistisen ideologian edustajia, ja he pitävät…