AbstractsPolitical Science

Tutkimus keskittyy Kiinan kommunistisen puolueen (CCP) johdon käyttämään retoriikkaan ja tapoihin perustella puolueensa valta-asemaa 2000-luvulla. Kiinan yhteiskunnan kehitystä on viime vuosikymmenen ajan leimannut niin kutsuttu kolmas vallankumous, joka on pakottanut puolueen etsimään uusia keinoja valtansa oikeuttamiseksi. Mao Zedongin johtama kommunistinen puolue nojasi politiikassaan vahvasti sosialistiseen vallankumoukseen ja ideologiaan. Maon kuoltua alkoi reformi- ja avautumispolitiikan kausi, johon on yleisesti viitattu Kiinan toisena vallankumouksena. Ideologian painuessa taka-alalle politiikan keskiöön nousi maan nopea modernisoiminen. Puolue turvasi asemansa hallinnon suorituskykyyn ja yleiseen elintason nousuun perustuvan legitimiteetin avulla. Viimeisen vuosikymmenen aikana usko jatkuvaan talouskasvuun ja sen tuomaan yhteiseen hyvään on kuitenkin hiljalleen rapistunut: reformikauden hedelmät jakautuvat yhä epätasaisemmin eivätkä pelkät talouden kasvuluvut riitä pitämään suurta osaa kansasta tyytyväisenä. Kehitys on johtanut paitsi tuloerojen räikeään kasvuun ja muihin sosiaalisiin ongelmiin, myös menneen ajan nostalgiseen kaipuuseen. Meneillään on jälleen kerran suuri yhteiskunnallinen mullistus, joka asettaa kyseenalaiseksi vallanpitäjien poliittisen uskottavuuden ja kyvyn huolehtia kansalaistensa hyvinvoinnista. Tutkimuksessa tarkastellaan Hu Jintaon (2002–2012) ja Xi Jinpingin (2012-) pääsihteerikausina virallisessa retoriikassa toistuneita teemoja. Tarkoituksena on osoittaa legitimointistrategioissa mahdollisesti tapahtuneita muutoksia kiinnittämällä huomiota sanojen takana vaikuttaviin arvoihin ja taustaoletuksiin. Keskeisin lähdeaineisto koostuu raporteista, puheista ja muista puolueen virallista kantaa ilmentävistä dokumenteista. Analyysin tukena käytetään Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaa sekä huomioita kiinalaisen retoriikan erityispiirteistä. Totutun legitimiteettiperustan murtuminen näkyy uusien retoristen taktiikoiden omaksumisena ja yleisenä poliittisen diskurssin muutoksena. Kumpikin puoluejohtaja on jatkanut neljä vuosikymmentä sitten aloitettujen talousuudistusten linjalla, mutta samalla heidän kausiaan on leimannut yllättävä maolaisen ideologian henkiinherääminen. Ilmiö on aiheuttanut huolta maan tulevaisuudesta ja mahdollisesta taantumisesta takaisin kulttuurivallankumouksen kuohuihin. Vaikka jonkinasteinen ideologian paluu on kiistatonta, ei se tarkoita että CCP olisi aidosti omaksunut reformien, markkinatalouden ja länteen avautumisen vastaisen linjan. Pikemminkin käynnissä on suorituskykyyn perustuvan legitimiteetin päivittäminen vastaamaan yhteiskunnan muuttuneita odotuksia. Mao Zedongin naftaliinista kaivaminen palvelee osaltaan tätä päämäärää. Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan, että ideologista oikeaoppineisuutta tärkeämpää on aatteen edustama yhteinen arvotausta sekä käsitykset moraalisesti oikeutetusta vallasta. Harjoitetusta retoriikasta erottuvat selvästi myös kungfutselaisen kulttuuriperinnön vaikutteet. The study focuses on the rhetoric and political practices…