AbstractsBiology & Animal Science

Lahti as an urban laboratory for sustainable environment

by Tarja Palvi




Institution: Lahden ammattikorkeakoulu
Department:
Year: 2014
Record ID: 1130855
Full text PDF: http://www.theseus.fi/handle/10024/79972


Abstract

Kestävän ympäristön kaupunkilaboratorio -hanke alkoi vuonna 2012 ja loppui kesäkuussa 2014. Hankekoordinaattorina toimi Aalto Yliopisto ja partnereina Helsingin yliopisto sekä Lahden ammattikorkeakoulu. Hanke pohjautuu aiempiin hulevesitutkimushankkeisiin ja siinä ovat yhdistyneet hulevesimittaukset Lahdessa sekä uudenlaisen paikkatietoliittymän kehittäminen, jonka kautta mittaustulosten seuranta on mahdollista. Hankkeessa on myös kehitetty hulevesien muodostumisen mallintamista sekä pyritty hyödyntämään yhdyskuntasuunnittelussa hulevesitutkimuksen tuloksia. Tämä julkaisu on koottu tutkimushankkeeseen osallistuneiden kirjoituksista. Johdannossa Eeva Aarrevaara luo yleiskatsauksen julkaisun sisältöön, kertoo yleisesti hankkeen lähtökohdista sekä huhtikuussa 2014 järjestetystä hankkeen seminaarista. Julkaisun liitteenä on seminaarin ohjelma. Sari Suomalainen käsittelee omassa osuudessaan virtuaalisen opetuksen tarvetta tulevaisuudessa, mikä liittyy keskeisesti Lahden Niemen kampuksen kehittämisprojektiin. Niemessä jo olemassa oleviin ammattikorkeakoulun energia- ja ympäristötekniikan tiloihin toteutettiin osana Ari Vesikon ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyönä ympäristötietoteatteri, jonka laitteisto palvelee myös projektin geoinformatiikan osuutta. Jiri Kadlec esittelee omassa osuudessaan uudenlaista paikkatietoliittymää, jonka avulla voidaan yhdistää olemassa olevia paikkatietoaineistoja, tulevaisuuden skenaarioita sekä ympäristömittausdataa. Juhani Järveläinen on diplomityössään laatinut Lahden alueen hulevesimallinnuksen jaottelemalla kaupungin alueen erilaisiin maankäyttöluokkiin, joille on tyypillistä erilainen imeytyvän pinnan osuus. Työssä yhdistetään luokitukseen aiemmin tehtyjä hulevesimittauksia Espoossa ja Lahdessa ja tuotetaan malli, jonka pohjalta arvioidaan hulevesien laatua ja määrää erityyppisillä alueilla. Jessica Huttusen AMK-opinnäytetyö on tehty Lahden kaupungin ILKKA-hankkeelle ja siinä käsitellään hulevesimittausten tuloksia sekä Kariston että Kytölän hulevesien käsittelyalueilta. Alueiden asukkaiden mielipiteitä hulevesien käsittelyalueista on myös kartoitettu kyselyillä. Huttunen on myös koonnut julkaisun liitteenä olevan luettelon aiemmista Lahden seudulla toteutetuista vesistöihin ja hulevesiin liittyvistä tutkimushankkeista. Paul Carroll kuvaa osuudessaan opiskelijaprojektina yhteistyössä Lahden kaupungin ympäristöpalveluiden kanssa toteutettua Lahden järvien maankäytön kartoitusta. Projektin avulla opiskelijat ovat päässeet tutustumaan tarpeelliseen tehtävään ja saaneet käytännöllisiä neuvoja sen toteuttamisesta. John Allen on vastannut hänelle asetettuihin kysymyksiin koskien hulevesien käsittelyä Yhdysvalloissa, Richmondin kaupungissa Virginiassa, jossa hän on aiemmin toiminut niihin liittyvissä käytännön tehtävissä. Haastattelusta ilmenee, että Yhdysvalloissa on jo varhain tiedostettu lainsäädännössä hulevesiin liittyvä ohjaustarve ja sen toteuttaminen on arkipäivää. Nora Sillanpää esittelee yhdessä Harri Koivusalon, Heikki Setälän ja Marjo Valtasen kanssa aiempia suomalaisia…